Ei luvattu meille elämää helppoa,

ei päivälle jokaiselle aurinkoa.

Kohtalo tulee, jos on tullakseen,

ei pakoon pääse juostenkaan.

Toiselle elämä on rajua surua,

toinen pääsee helpolla nauttien.

Ei parhaat valinnatkaan auttaneet,

kun kohtalo muuttaa koko elämää.

Eipä täällä ikuisesti olla saa,

joskus lähdettävä kuitenkin on.

Kapinoinko taas kohtaloani,

kun toinen saa helpompaa elämää?

Taas vierelle kärsivän kulkea saan.

Hänen, joka kipua polttavaa tuntee.

Miksi hän sai kohtalon niin ruman?

Miksi kipua toisen en pois ottaa saa?

En ymmärrä täällä vielä kaikkea.

Onko tarkoitus kivulla kohtalon?

Luojako meitä hyvään jalostaa,

taivasta varten, eloon ihanaan?

Jaksanko luottaa huolenpitoosi Sun,

Luojani mun, joka tarkoitusta tuot?

Laitanko elämää ja kuolemaakin

varaan sen, Sinä kannat kuitenkin.

Lupauksesi mua vain lohduttaa,

Et yksin jätä koskaan kulkemaan.

Vaikka täällä kärsin kipuja,

Jossain siellä vain iloa tunnemme.

Jeesus auta, nyt hiljaa rukoilen.

Usein ennenkin mua auttanut oot.

Siitä kiitosta sinulle tuon,

Oothan parhain lohtu ja auttaja.